tiistai 6. tammikuuta 2015

Parempia valintoja

weheartit.com
No nyt on lomat kotipuolessa ja pääkaupunkiseudulla ohi. Tulin tänään takaisin omaan pikkukämppääni ja oman koneen ääreen, jolloin tänne kirjoittelukin on vähän helmpompaa. Helsingissä shoppailin, juhlin sukulaisten kanssa, olin lapsenvahtina, nukuin liian vähän ja ennenkaikkea kävin katsomassa vihdoin ja viimein Jokereitten pelin. Lomasta on melko ristiriitaiset fiilikset. Yleensäkin ottaen joulu on aina todella hektistä aikaa omalla kohdallani, vaikka sen pitäisikin olla rentoa olemista. Tuntui, että koko ajan tapahtui jotain jossain eikä aikaa sille levolle ollut riittävästi. Nyt onkin aivan ihanaa palata arkeen, joka tuntuu oikeastaan jopa lomalta.

Kirjoitin jo aikaisemmin uuden vuoden lupauksista. Itselleni myöhemmin juolahti mieleeni vielä yksi uuden vuoden lupaus, johon voi sisällyttää muutkin uuden vuoden lupaukseni.

Tee mahdollisimman hyviä valintoja

Tätä ajatusta aion pitää mielessäni koko vuoden. Teen valintoja, jotka ovat minulle sopivia ja voin ne kaikki allekirjoittaa. Teen terveellisempiä valintoja ja pyrin tekemään parhaani mukaan myös ekologisempia valintoja. Teen myös taloudellisesti kannattavia valintoja (varsinkin nyt alennusmyynti shoppailujen jäljiltä). Erityisesti valintani on pyrkiä olemaan mahdollisimman positiivinen. Alkuvuosi ei nyt näytä tältä osin kovin hyvältä. Jostain syystä naama on ollut aika näkkärillä, mutta eiköhän sekin muutu kun pääsen alkaneesta flunssasta eroon ja nukun kunnolliset yöunet.

Täytyy kuitenkin muistaa, että valinnat voivat aluksi tuntua hyviltä tai huonoilta, mutta niistä voi loppujen lopuksi seurata jotain ihan muuta. Ajatuksena on kuitenkin tietoisesti miettiä, erityisesti ruokailun suhteen, mitkä olisivat juuri minulle hyviä ja parhaita mahdollisia valintoja. Lomalta palattuani kävin kaupassa ja sielläkin pyrin tekemään mahdollisimman hyviä valintoja. Tällaista siitä seurasi:


- T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti