keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ajatuksia uudesta vuodesta


Uusi vuosi, uudet kujeet. Niinhän se sanotaan. Omalla kohdallani tilanne on täysin tämä. Olen viimeiset pari viikkoa odottanut uutta vuotta kuin kuuta nousevaa. Onnellisena jätän taakseni vuoden 2014 ja otan vastaan vuoden 2015. 

Päätin, että ensi vuodesta tulee minun vuoteni!

Moni aloittaa vuoden vaihteessa omat terveellisyyteen ja laihdutukseen liittyvät projektinsa. Uusi vuosi onkin hyvä kohta laittaa uusi vaihde silmään. Niin aion tehdä minäkin, sillä taas tammikuun korvilla motivaatio tuntuu olevan suurimmillaan. Lehdet ja kuntosalit ottavat tästä kaiken ilon irti ja lisäävät vain vettä myllyyn. Kaikkien suulla ovat uuden vuoden lupaukset ja niistäkin puhutaan iltalehteä myöten. Omasta mielestäni jokaisen tulisi tehdä sellaiset uuden vuoden lupaukset, jotka soveltuvat omaan elämään. Valmiita vastauksia ei voida antaa. Itse tiedän, että omalla kohdalla pitkäaikaiset tavoitteet ovat vaikeita. Haluan tehdä aina kaiken heti. Tarvitsen myös todella konkreettisia tavoitteita, jotta tavoitteet voidaan saavuttaa.

Tänä vuonna ajattelin kokeilla muutamaa lupausta, jotka olisivat hyviä koko vuodelle ja liittyvät hyvinvointia tavoittelevaan elämäntapaan. Viime vuonna aina toukokuulle asti asiat menivät hyvin, mutta sitten muutin kesätöitä varten kotiin ja kaikki hyvät päätökset unohtuivat. Nyt ajattelin haastaa itseni tällaisilla lupauksilla:
  • Säännölliset ruokailut & lautasmalli
  • Herkut viikonloppuisin
  • Ole oma itsesti ja anna sen näkyä
  • Hymyile enemmän
Osa on laajoja ja osa konkreettisia, mutta koen näiden olevan sellaisia, joita on helppo noudattaa. Tai ainakin helpohko. Ajattelin myös laatia tässä parin viikon aikana itselleni bucket listin ensi vuodelle, jossa on vielä konkreettisemmalla tavalla asioita joita haluan tehdä. Hyvinvointi on laaja käsite, joka sisältää myös hitusen iloa ja onnea. Bucket listilla pyritään sitten iloon ja onneen. 

Tällä asenteella uuteen vuoteen.

-T


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti