sunnuntai 21. joulukuuta 2014

All I want for Christmas

Meillä kotona on luovuttu joululahjojen ostamisesta aikuisille (äiti kyllä keksii joka vuosi jotain silti). Reagoin aika vahvasti sitä vastaan kaksi vuotta sitten, mutta nyt olen sujut asian kanssa. Eipä tarvitse joka vuosi tuskailla sitä mitä kukakin haluaa. Meidän perheessä joulu on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta kuin joululahjoja, joten joululahjojen menettäminen ei loppujen lopuksi ollut kova istu. Muista perinteistä pidänkin sitten kynsin ja hampain kiinni, olen sen verran perinteitä vaaliva persoona.

Päätöksestä lähtien olen ostanut itselleni aina joululahjan tai no joululahjoja. Se on vähän turhan hyvä peruste tuhlata rahaa, mutta tänä vuonna olen onnistunut yllättävän hyvin siinä etten ole itselleni lahjoja ostellut (en ainakaan muista käyttäneeni sitä perustetta kertaakaan). Mielessäni on yksi juttu, johon haluaisin panostaa tänä vuonna. Se löytyy myös näistä tuotteista, mutta saatte toistaiseksi vain arvata mikä se on. Jos sellaisen päätän hankkia niin siitä tulee myös juttua tänne.

Oma joululahjalistani on nykyään melko sporttinen. En tällä hetkellä tarvitse kauheasti mitään kun olen kohta muuttamassakin enkä halua opiskelijaboxiini enää yhtään ylimääräistä krääsää. Paitsi jos se liittyy jotenkin hyvinvoinnin edistämiseen ja ole jotenkin pienikokoinen. Tässäpä omaa listaa josta saattaa löytyä vinkkiä myös viime hetken joululahjojen ostajille.



Tarvitsisin uudet talvikengät ja näin tällaiset, eriväriset, Adidaksen honey hill kengät Intersportissa. Kokoa ei tietty ole missään jäljellä, varsinkaan tuossa ihanassa harmaassa värissä. Uusi sykemittari olisi myös jees. Raakasuklaa paketti olisi kanssa jees. Jouluna tulee mässättyä suklaata niin miksi ei sitten testaisi tätä terveellisempää(?) muotoa. Viimeisenä on highroller. Rullaus on mulle tuntematon kehonhuoltoon liittyvä tapa, mutta haluaisin tutustua tähän. Tämä highroller on ilmeisesti muita vähän ergonomisempi ja helpompi sillä asennot eivät vaadi niin paljoa vartalolta.

Lisäksi lahjavinkkinä voin sanoa erilaiset lahjakortit. Itse ainakin tykkään niistä, mutta kaikki eivät. Kannattaa siis miettiä kenelle lahjaa on ostamassa. Lahjakortit fysioterapiaan, hierontaan tai kauneushoitoihin on aina jees. Erityisesti fysioterapiaa kannatan sillä monella on paikat kipeenä ja sieltä saa oikeasti hyvää hoitoa ja myös kuntoutusvinkkejä! Myös liput erilaisiin tapahtumiin ovat oikein hyvä lahja. Itse kaipaisin lippuja muun muassa Jokereiden peliin, koska minä, me, Jokerit. 

Katsotaan mihin päädyn noista kuvan tavaroista. Voisin ostaa vaikka kaikki, mutta katsotaan mihin sitä päädytään.

-T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti