Moi!
Mä oon aikaisemmin kirjoittanut blogia ja monesta syystä päättänyt sen aikanaan lopettaa. Kaipuu on ollut kyllä kova blogimaailman puolelle, joten päätin aloittaa taas uudestaan ja käyttää vanhaa konseptia. Osoite vain muuttui. Nyt alkuun sivu on banneria myöten sama, mutta toivottavasti joululomalla saan tehtyä uuden bannerin vanhan tilalle.
Blogin tarkoituksena on tuottaa itselleni iloa ja motivaatiota. Blogia kirjoitan hyvällä hengellä, joten toivottavasti mahdolliset kommentoijat ova liikkeellä yhtä lailla hyvällä mielellä. Motivaatiota tarvitaan tällä hetkellä, koska ensi toukokuussa edessäni on elämäni suurin liikunnallinen koitos:
Helsinki City Run 2015
Sinne tähdätään kovalla itseluottamuksella. Tällä hetkellä tavoitteenani on vain päästä maaliin, mutta kunhan treenit alkaa luistaa niin katsotaan minkälainen aikatavoite alkaa muodostua.
Aluksi meinasin aloittaa blogin vasta tammikuussa, mutta mikäs olisikaan parempi aloitusajankohta kuin joulukuu, joka on pikkujoulujen sekä joulun myötä ruoan ja laiskottelun täyteinen. Näihin aikoihin ainakin minä heitän hyvällä omalla tunnolla kaikki terveysajatukset päästäni pois ja mätän menemään. Katsotaan jos tällä kertaa homma toimisi eri lailla, eikä tammikuussa tarvitsisi potea kauheaa morkkista.
Täytyy kyllä myös tähän sanoa, että en todellakaan aio luopua kaikesta herkuttelusta eikä elämäni tule olemaan täynnä pelkkää treeniä, raakaruokaa tai proteiinismoothieita. Sen saatte ajan kuluessa nähdä sillä tarkoitukseni on näyttää vähän myös muita osa-alueita elämästäni, kuten jo blogin nimi antaa ymmärtää. Pääpaino kuitenkin tulee olemaan terveellisemmissä elämäntavoissa, mutta älkää antako sen hämätä.
Kaikki mitä blogiini kirjoitan perustuu omiin havaintoihini. En ole terveysalan ammattilainen vaan kahmin tietoa niin Internetistä kuin omasta elämästä, joskus jopa kirjoista. Joten suhtautukaa kirjoituksiini myös siltä kantilta ja mahdollisesti kertokaa lisää jos asioista tiedätte. Olen liikunnan suhteen hyvin tiedonjanoinen!
Tervetuloa!
Ps. Menoa voi seurata myös Instagramissa @tertsih
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti