Aikaisemmin kirjoitin, että aion tehdä tälle vuodelle bucket listin, jonka avulla voisin saavuttaa elämääni iloa ja onnea. Pidemmän päälle se voi myös lisätä järjestystä, ainakin kun joitakin omia bucket listin kohtiani luen. Tällainen listaus voi toimia myös omalla tavallaan uuden vuoden lupauksena.
Olen aloittanut listani tekemistä. Eihän listan kovin ptikä tarvitsekaan olla, mutta uskon, että kesää myöten tämä lista pidentyy. Katsotaan silloin uudestaan.
Lue uusia kirjoja
Opettele jotain uutta
Kehitä vanhaa taitoa / vanhoja taitoja
Käy festareilla
Keksi mitä teet vuonna 2016
Valmistu (?)
Järjestä kunnollinen brunssi ystävien kesken
Tee pyöräilyretki
Käy vaeltamassa
Laita hyvä kiertämään
Osta kunnolliset farkut
Tee raakakakku
Kokeile jokin aika kasvisruokavaliota
Käy treffeillä
Käy retkiluistelemassa
Kokeile uusia reseptejä
Kokeile uusia liikuntamuotoja
Ui meressä
![]() |
kuvat weheartit.com |
Osa näistä listan asiosita ovat enemmän aikaa vaativia ja osa on taas kerrasta poikki. Olen joitakin juttuja jo aloitellut. Olen muun muassa päättänyt vanhan taidon, jota haluan kehittää. Haluan oppia ruotsien kieltä kunnolla. Tähän olen tehnyt jo suunnitelman, joka pitäisi laittaa toteen.
Valmistuminen on kysymysmerkkinä tällä hetkellä, koska koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tulleessaan. Tavoitteena on, että valmistujaisia voisi pitää uuden vuoden tienoilla ensi vuonna. Siihen pyritään tällä hetkellä, mutta tilanne voi syksyllä olla aivan erilainen. Yleisesti listan kohdalla ajattelen, että teen mitä ehdin. En todellakaan ota tästä stressiä. Tämä on vain pientä extraa, josta voisi olla iloa.
Palataan tähän listaan aina välillä ja katsotaan onko asiat edennyt tai onko tullut uusia haaveita lisää tälle vuodelle.
-T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti