tiistai 17. helmikuuta 2015

Have fun working out


Monesti treenatessa tulee mentyä aivan veri suussa ja päässä soi valitusvirsi. Joskus ei vaan kulje ja ei tunnu kivalta. Annan itseni mennä tähän tilaan joskus, mutta kuitenkin mielestäni on tärkeää, että silti treenatessa voisi pitää hauskaa. Varsinkin salilla jalkapäivänä monesti tietoisesti menin sellaisella veret suussa mentaliteetilla, jotta treeni sujuisi hyvin. Mutta voi, että se oli myös nautollista ja ihanaa! Ihan taas tulee ikävä salille hikoilemaan...

Toisaalta, tarvitseeko aina olla hauskaa? Ja mikä määrittää mikä on hauskaa?

Mukavat treenit on oikeasti aika hankalia, koska monet treenit on fyysisesti vaan niin rankkoja, että hymy on kaukana. Tärkeä osa hauskuutta on myös se, että ei vaivu epätoivoon tai ala itseään pilkkaamaan. Ihan sama vaikka et nosta saman verran kuin vieressä treenaava ja ihan sama jos joku paahtaa ohi lenkkipolulla. Jos vertaat itseäsi liikaa muihin, treenistä voi mennä hauskuus. Lisäksi fysiikka ja terveys voi kärsiä "kyllä minäkin perhana jaksan nostaa 100kg penkistä" ja sitten huomaatkin olevasi pakkolevossa.
Miten sitten treenistä voi saada kivemman ja hauskemmat? No se pitää itse löytää. Ensinnäkin pitää itse löytää se mikä itsestä on kivaa. Jos itsensä rääkkääminen on kivaa niin fine. Jos taas kevyemmät treenit on kivoja niin sekin on ihan fine. Jos tykkäät enemmän toiminnallisesta treenistä niin jees. Jos tykkäät laitteista niin huippua. Kunhan löydät sen mikä itsestä on kivaa.

Itseni mielestä kivat treenit sisältää musiikkia ja sykettä nostavaa toimintaa. Toisaalta välillä on hauska vaan kokeilla ja epäonnistua ja nauraa. Kiva treeniviikko sisältää omalla kohdallani myös monipuolista liikkumista ja ah, salitreeniä. Tällä hetkellä valitettavasti en aivan täysin sitä kivointa mahdollista treenausta harrasta, mutta on tuokin onneksi kivaa.

Jos treeniviikot alkaa näyttää kokonaisuutena aika puuduttavilta, hirveiltä ja ihan vaan kamalilta niin kannattaa miettiä mikä mättää. Onko harjoittamasi laji sun juttu? Löytyisikö jostain sulle sopivampi laji? Tai saisitko höllättyä treeniä niin, että sinne väliin tulee jotain rentouttavampaa ja hauskempaa? Vai onko taustalla kenties jotain? Onko elämässä tapahtunut jotain sellaista, joka vaikuttaa fiilikseesi? Jos viikosta toiseen puurtaa väkisillä, veri suussa ja tunne on kamala, niin jopa motivaatio liikuntaan voi olla aika hakusessa. Omasta kokemusta voisin näin sanoa yläasteen ajoilta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että hyvä fiilis on monen asian summa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joskus on vaan huonoja viikkoja, aina ei nimittäin kaikki ole vain kivaa, mutta jos surkea treenifiilis vain jatkuu ja jatkuu niin homma kannattaa selvittää.

- T

Ps. En edelleenkään ole mikään ammattilainen. Kaikki kirjoittamani tekstit perustuu vain ja ainoastaan omaan kokemukseeni tai lukemiini artikkeleihin ja kirjoihin, jotka mainitsen tekstien yhteydessä erikseen.

Kuva: weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti