En muista enää ihan ensimmäistä salitreeniäni koulun ulkopuolella. Kävimme joskus yläkoulussa jo koulumme salilla liikuntatunnilla ihmettelemässä mitä siellä voi tehdä. Muistan rakastuneeni jalkaprässiin ja selkäpenkkiin. Inhosin heti ensimmäisestä päivästä kaikkea mikä liittyy vatsalihaksiin ja ihmettelin mitä kaikkea taljoilla voi tehdä. Lukion puolella taisin sitten mennä paikkakuntani salille ihmettelemään lisää. Enhän minä siellä juuri mitään osannut tehdä, mutta silloin tuntui niin coolilta edes käydä siellä (nauran ääneen kun edes mietin niitä aikoja). Tärkeintä kuitenkin oli, että tein jotain!
Salitreenin aloittaminen voi olla vaikeaa. Mielestäni on helppo lähteä liikkeelle siitä, että hankkii kortin salille, jossa on ohjattuja treenejä ja ryhmäliikuntatunteja. Rutiinin saa mukavasti käyntiin kun käy pumpissa, combatissa tai circuit treeneissä. Pumpissa sitä paitsi saa hyvin rutiinia eri tekniikoihin (pitäis itsekin löytää tiensä sellaiselle tunnilla taas vähän kertaamaan..). Lisäksi joillekin se voi riittää, eihän sitä rautaa tarvitse lähteä nostelemaan salin puolelle jos omat tavoitteet täyttyy ryhmäliikunnoissa!
Nykyään Internetin mukava maailma antaa paljon vinkkejä siihen kuinka sinne salille pitäisi mennä. Minun vinkkini on, että ota vain härkää sarvista ja mene. Koita valita jokin sellainen ajankohta, että sali ei ole aivan ruuhkainen ja "möykyt" ovat poissa valtaamasta laitteita. Itselleni paras ajankohta täällä Savonlinnan salilla oli noin kymmenen tai kahden aikaan. Silloin oli sopivasti tilaa tehdä. Toinen vaihtoehto oli joinakin päivinä kahdeksan jälkeen illalla, mutta monesti silloin juuri myös salin "möykyt" olivat treenamassa (kaikella kunnioituksella siis tämä nimitys, kenenkään ei tarvitse loukkaantua).
Netistä voi saada vinkkiä myös siihen mitä siellä salilla tekisi. Kannatan kuitenkin, että kaverin kaverin kautta tai ihan vain salin kautta hankit itsellesi hieman ohjausta ja ohjelman jotta pääset alkuun. Parhaassa tapaksessa tietysti kaverisi on sellainen salihirmu, että hän osaa auttaa.
![]() |
kuvat weheartit.com |
Olin unohtanut kokonaan sen kuinka hankalaa sinne salille hakeutuminen voi olla. Vaihdoin salia ekaa kertaa koko yliopistoaikanani ja olin aivan hukassa. Astuin uimahallin pieneen saliin ja olisin voinut lähteä saman tien pois. Pieni huone täynnä laitteita, jokaista vain yksi kappale ja hullusti väkeä. Omalla kohdallani ajankohta oli mitä surkein, mutta en ehtinyt muulloin. Siellä sitten ihmettelin uusia ja todella vanhoja laitteita sekä niiden toimintatapoja. Jonkinlaisen treenin sain tehtyä, mutta kyllä tuli ikävä omalle salilleni. Jospa tuohon kolmessa kuukaudessa tottuu. Sitä paitsi, käyn siellä ehkä kerran viikossa treenaamassa, joten pystyn elämään tämän kanssa. Ja vielä toinen sitä paitsi: kyllä sitä saa hyvät treenit aikaan vaikka minkälaisella salilla, mutta kontrasti entiseen oli vain todella suuri omalla kohdallani.
Näytin salilla varmaan aivan peuralta ajovaloissa ihmetellessäni mitä kaikkea salilla saisi tehtyä. Näytin varmaankin juuri sellaiselta, että olen ensimmäistä kertaa salilla. Aluksi vähän nolotti, mutta sitten tajusin, että ihan kuin joku kauheasti tarkkailisi. So what? Samalla asenteella vaan sinne salille. Jostain kaikki ovat aloittaneet. :)
-T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti