perjantai 6. helmikuuta 2015

Aamupuuro - paras puuro

Kuinka moni voi nostaa kätensä ylös ja todeta, että ei syö aamuisin aamupalaa? 

Minä olisin ollut yksi niistä pari vuotta sitten. En syönyt juuri koskaan aamupalaa ja se mitä söin ei ollut kovin järkevää. Söin vaan mitä sattui olemaan helposti tarjolla. 


Aloitin (kunnollisen) laihdutusprojektin toisena opiskeluvuotenani. Silloin etsin kunnollisen ruokavalion ja siihen kuului aamupala. Olin hiljalleen itseni siihen jo aiemmin totuttanut, mutta aamupala oli edelleen todella vaikea saada alas. Ruokavalioon sitten kuului puuro joka aamu. Olin syönyt pienenä kyllästymiseen saakka aamulla puuroa, kunnes siirryin muihin vaihtoehtoihin, joten puuron syönnin aloittaminen kauhistutti.

Yllättävän kivuttomasti puuron syönti aamuisin lähti sujumaan eikä mennyt kauaakaan kun aamu ei lähtenyt liikenteeseen ilman puuroa. Erilaisia vaihtoehtoja olen kokeillut ja kaikesta melkeimpä tykännyt. Ehdoton lempparini on edelleen mustikat, joita menin ostamaan nyt kaupasta. Niitä tuli suorastaan ikävä sillä äitin mustikat loppui pakastimesta joku aika sitten. Ei muuten ollu kaupan mustikat mitää verrattuna itse kerättyihin mustikoihin! Ajattelin, että tulen jakamaan muutamia erilaisia vaihtoehtoja tänne. Jos sieltä löytyy joku muuki puurofani niin saa jakaa ideoita. Uudet variaatiot kiinnostaa aina!


Ensimmäisenä vinkkinä on suklainen puuro, joka sopii nyt hyvin viikonlopun herkutteluihin. Kaurapuuron sekaan vähän kaakaojauhetta ja sokeria oman maun mukaan. On kyllä todella hyvää. Menee herkkuaamuina todella hyvin alas. Toinen vinkki on laittaa puuron sekaan kookosta! Harmi, että monikaan ei siitä tykkää, koska aikamoisen makuelämyksen siinä menettää. 

Kannattaa testata jo heti huomenna aamulla!

- T

2 kommenttia:

  1. Kardemummalla ja hunajalla saa kans aika hyvän puuron aikaseks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toi kuulostaa kyl hyvältä! Pitää ehdottomasti testata!

      Poista