Nyt on ollut luvattoman pitkä aika taas siitä kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Rästissä on myös monen viikon treenien raportointi tänne. Tällä kertaa teen sen näin:
Kun klikkaat kuvaa isommaksi, voit nähdä tarkemmin miten mulla on mennyt. Välillä yllätin itsenikin treenien määrällä (ennätys viikossa kuusi, jolloin olo sunnuntaina ei kyllä ollut maailman paras).
Pääsiäislomalla tapasin taas veljiäni, jotka treenaa kohti samaa tavoitetta kuin minä. Puhuimme lenkeistä ja lenkkien määristä. Siinä sitten tuumasin, että mähän treenaan ihan väärin (oonhan mä sen tienny kyllä tienny) ja päätin homman muuttuvan. Kerroinkin aikaisemmin kuinka minun mielestä pienellä sykkeellä lenkkeily on hirveintä maailmassa, koska vauhti on niin hidasta (johtuen tämän hetkisestä kunnosta). Noh, lomalla sitten kävin kahdella yli 10 kilsan lenkillä ja tarkoituksella menin hitaammin. Sykemittari oli jäänyt kotiin, mutta sitten mentiin sport trackerin vauhdin mukaan. Hitaammin siksi, että en joutuisi maitohapoille liian helposti. Lisäksi matalilla, peruskuntotason sykkeillä treenaaminen kehittää sitä peruskuntoa huomattavasti paremmin.
Loman jälkeen treenailin aika normaalisti. Ehkä vähän vähemmän kun lomalla tuli juostua yhteensä 29 km. Latailin vähän paukkuja ja hidastelin lenkeille. Sitten tuli eilinen ja suuri ihmetys siitä mitä on tapahtunut! Juoksu sujui todella hyvin. Tuntui suorastaan siltä kuin olisin saavuttanut sen kuuluisan flow-tilan ja taisin jäädä koukkuun. Voiko tosiaan jo noin pieni matalilla peruskunto sykkeillä lenkkeily tehdä ihmeitä? Vai sattuiko mulla olemaan vaan hyvä päivä? Sykkeet pysyivät koko lenkin aisoissa ja vauhtia oli silsti yli 8 km/h. Veikkaan, että vihdoin löysin sen sopivan juoksuasennon ja tekniikan, joka ei sitten kulutakaan yhtä paljon ylimääräistä energiaa kuin aikaisempi juokseminen. Todella toivon, että tämä flow jatkuu vielä pidempään.
Lenkin päätteeksi intouduin muuten laskemaan joulukuun alusta juostujen lenkkein kilometrimääriä. Ennen eilistä lenkkiä oltiin noin 190 kilometrissä. Seuraava lenkkini rikkoo sitten 200 kilometrin rajan. Hui!
Tulipas sepostukset, mutta tällaista tällä kertaa. Ensi kerralla jotain muuta.
-T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti