tiistai 17. maaliskuuta 2015

Some days are just harder than others


Olin valmistellut eilen kunnon vuodatuksen tänne siitä kuinka syvältä kaikki juoksemiseen liittyminen tällä hetkellä on. Tai oli. Tänään fiilis oli aivan erilainen. Tämä saattoi johtua ehkä siitä, että aurinko paistoi ja virkisti mieltä paljonkin. Lähdin sitten flunssan jälkeiselle ensimmäiselle lenkille ja hengissä selvittiin. 

Ajattelin kuitenkin eilisestä purkausesta jotain tänne jakaa. Kokonaisuudessaan sitä en tänne tule päästämään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pahoistakin päivistä tulee puhua. Eihän tämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista enkä halua sellaista kuvaa antaakaan. Sellaiset blogit itseäni vaan ärsyttää.

"Suurin ärsytyksen aihe on oma kroppani, joka ei meinaa pysyä ei sitten millään perässä eikä näköjään terveenä. -- Tähän päälle vielä taas kerran alkaneet polvivaivat, eikö näistä voisi jo päästä eroon? Jos nämä vielä kauan jatkuu eikä venyttely ja kuntoilu ala auttaa niin pitää kyllä varmaan ottaa fysioterapeuttiin yhteyttä. Kuitenkin on alkanut tuntua siltä, että mun kroppa ei ole kyllä tätä varten luotu. Juoksut saattaa loppua siihen kun pääsen maaliviivalta yli ja sitten pitää etsiä se oma juttu."

Olen kyllä edelleen tänä päivänä samaa mieltä, mun kroppaa ei ole ehkä tähän hommaan luotu. Toisaalta juttelin sunnuntaina veljeni kanssa puhelimessa. Hän oli ennen ajatellut kuulemma samalla tavalla, mutta tasaisen tappavalla treenillä se asenne on sitten muuttunut ja samalla kroppa tottunut. Saa nähdä, mutta kyllä musta tuntuu, että mun treenit ovat jossain muualla. Tätä pohdintaa lisää sitten kunhan pääsen sen puolimaratonin juoksemaan. Minua on peloteltu, että siihen jää koukkuun. Saa nähdä!

Eilinen paha fiilis on siis aika lailla poissa vaikka kyllä huomasin tuolla 5 km lenkillä, että flunssan vaikutuksen painaa. Henki ei pihise tässä tytössä vielä niin hyvin kuin ennen vuodelepoa. Ei se kuitenkaan mitään, sieltä se taas löytyy. Pystyn tänään kuitenkin taas ajattelemaan asioita isommassa kokonaisuudessa ja näkemään niitä positiivisiakin juttuja.

Tällaista tämä homma on. Välillä kulkee hyvin ja välillä on sitten vaikeita päiviä. Täytyy vaan muistaa ettei pidä kokonaan lannistua!

- T

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti