Nyt tulee vähän jälkijunassa tietoa meikäläisen reissusta pääkaupunkiseudulle. Olin tuossa pari viikkoa sitten käymässä Espoossa ja samalla tuli sitten käytyä Helsingissäkin päivän verran reissussa, tai no okei, se oli puolikas päivä. Samalla kävin vähän katselemassa toukokuun maisemia. Ei minulla ole oikeasti mitään tietoa mistä se puolimaratonin matka juostaan, mutta kyllä se vähän taas kasvatti intoa kun edes samalla paikkakunnalla kävi.
Olen ennen ollut todella innoissani aina kun pääsen Helsinkiin ja olin ihan muuttamassakin tuonne seudulle. En tiedä yhtään enää, että miksi. Yläasteella ja lukiossa siitä puhuttiin paljon ja kaikki oli aina innoissaan sinne lähdössä. Ehkä se tarttui minuun, mutta nykyään maalaistyttö minussa ei nää siinä kaupungissa mitään kovin erikoista ja ihmeellistä näe. En tiedä, että onko se nyt viime aikoina johtunut siitä, että olen ollut kaupungissa vain talvisaikaan. Myönnettäköön kuitenkin, että Helsingissä käyminen on mukavaa vaihtelua tällaiselle maalaistytölle/pikkukaupungin tytölle. En kuitenkaan haluaisi siellä asua ellen saisi jotain unelmaduunia.
Helsingissä on kuitenki se todella hyvä puoli, että siellä on paljon ravintoloita ja kahviloita sekä tekemmistä. Katselin niitä muutamia kuvia, joita Helsingin puolella otin ja totesin, että ainakin olen syönyt hyvin. Melkein kaikki kuvat nimittäin littyivät ruokaan. Nappasin mä kuitenkin kuvan vähän salaa siitäkin kun kävin ekaa kertaa elämässäni Ateneumissa. Siellä sattuikin olemaan mukavasti Sibelius näyttely, joka oli kyllä kiva ja mielenkiintoinen. Eniten kuitenkin odotin niiden vanhojen suomalaisten klassikoiden näkemistä.
Pieneksi tavaksi pk-seudulla on muodostumassa sushitreffit. Kokeilin sushia ensimmäistä kertaa vakituisen treffikumppanini kanssa muutama vuosi takaperin. En tykännyt ihan hulluna, mutta jotenkin sitä vaan halusi lisää (ehkä siksi, koska se oli ja on sellaista trendiruokaa). Nyt söin neljättä kertaa ja kyllä mä vaan tykkään. On se aika namia. Ollaan käyty nyt aina eri paikoissa syömässä ja vielä olisi ainakin yksi kuulemma todella hyvä paikka jäljellä. Sitä reissua odotellessa siis! Haaveilen löytäväni myös jostain hyvän sushibuffetin, mitään vinkkejä tähän?
Kyllä muuten teki tuo reissu hyvää. Olin reissussa vain kaksi yötä, mutta tuntui, että olisin ollut viikon. Rentouduin aivan täysin. Pitää opetella tuollaista totaalirentoutumista ihan kotiviikonloppuinakin!
- T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti