Summer vibes

Se olis loma ny! Ja se tarkoitti eilen myös tavaroiden roudaamista Savonlinnasta kotipaikkakunnalle. Täällä sitä ollaan jonkin aikaa ja katsellaan mitä elämä tuo tullessaan. Nyt aion keskittyä kesätöihin, opintojen loppuunviemiseen, kesästä nauttimiseen ja treenaamiseen. Aika paljon mihin keskittyä, mutta tällä meiningillä ollaan muutamat kesät jo menty. Uutta tämä ei siis ole.

Ajattelin nyt bloggauksessani siirtyä siihen, että kirjoittelen paljon muustakin kun treenauksesta sekä hyvinvoinnista. Tällä hetkellä en treenaa mitään muuta kuin lepoa. Multa poistettiin viisaudenhammas viime viikolta ja ai, että siihen vielä sattuu. Vähän tuon hampaan tila myös huolestuttaa ja voi olla, että haen huomenna sen antibioottikuurin, joka mulle varuilta annettiin. Varovaisesti liikenteeseen...

Kesäkelejä odotellessa!

-T

Helsinki city run 2015

Nyt se on ohi. Tammikuussa alkoi treenaus ja lauantaina 16.5 klo 15.45 pamahti lähtölaukaus ja huudot. Sykkeet lähtöruudussa olivat jo 119 enkä tehnyt muuta kuin pidin itseäni lämpimänä. Voin kertoa, että jos joku on mua joskus jännittänyt, niin tämä. En ymmärrä mistä se johtui. Tiesin jossain sisälläni, että kyllä mä maaliin pääsen, mutta silti pölkkyjalat, aikaisemmilla lenkeillä kipeytyneet penikat ja vatsalihasten mahdolliset krampit jännitti. 

Vielä n. 16 km kohdalla olin 2.20 ajan vauhdissa (wou!), mutta sitten jalkani alkoivat sanoa jotain ihan muuta. Isoveljeni oli onneksi minua vauhditamassa, enkä hänen edessään viitsinyt kauheasti hidastaa. En tiedä mitä olisi käynyt jos olisin ollut yksin. Noin 10 km kohdalla vatsalihakseni olivat tehneet tenät niin kuin olin jännännyt. Meni 2 km, että krampit menivät ohi. Siitä sitten kirittiin taas vähän aikaa kunnes taas rauhottelin, jotta maalin asti pääsin. Isoveli sanoi 19 km kohdalla, että viimeinen kilometri sitten täysillä. Silloin totesin, että ei muuten varmana. Tuntui, että kaikki paukut olivat loppu. En tiedä mitä sitten tapahtui viimeisen mäen jälkeen. Näin maratonportin kaarroksen ja lähdin sitten tykittämään viimeiset metrit. Kaarsin stadionille ja näin maaliportin. Ensin ajattelin, että kauhea kuin kaukana se on, en varmana täysillä juokse sinne asti. Samalla sekunnilla joku klikkasi päässä ja pujottelin ihmisten ohi täysillä maaliin. Sen jälkeen olin aika tyytyväinen, otin hymyssä suin mitalin kaulaan ja poseerasin kameralle.

Loppullinen aika oli 2h 27 min ja jotain sekunteja päälle. Kirin noin 14 minuuttia edellisestä kerrasta ja täytyy kyllä sanoa, että ei helpolla päästy. Lähtökohdat huomioiden olen tosi tyytyväinen. Täällä ollaan tähän astisen elämän parhaassa kunnossa! Nyt on yksi urheilutavoite elämästäni suoritettu. Seuraavat tavoitteet kiiluu jo silmissä, niistä vähän myöhemmin!

- T

Ps. Näihin tunnelmiin palataan vielä myöhemmin!

APUVA

Täällä taas!

Savolainen sisälläni huutaa tällä hetkellä juuri tuota otsikon lausetta. Tämän postauksen kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että oikeesti kohta mennään. Päivä, jota olen odottanut ja pelännyt on LAUANTAINA. Mihin se aika katosi? Huomenna käyn viimeisen rennon lenkin ja sitten vaan venytellään ja palautellaan lihaksia, jotta lauantaina oltaisiin iskussa. Ruokavalio simppeliksi, paljon vettä eikä yhtään ylimääräistä sokeria niin kroppakin olisi parhaassa iskussa lauantaina. Ainakin näin toivon.

Huh hei! Onneksi mieltä vähän ylentää se, että kävin vappuviikonloppuna hilpasemassa 21,1 km. Pystyn siis juoksemaan koko matkan, huh. Tuolloin keskivauhti oli 7,8 km/h ja aikaa meni 2h 41 min. Eli sen verran mitä olen aikaisemmin ajatellutkin. Ensi lauantaina sitten olisi kiva oma ennätys pistää uusiksi, mutta onneksi olen tässä lukenut Usain Boltin kirjaa "Salamaa nopeampi elämäni". Sieltä voisin napata seuraavan ohjeen: ensin juoksu, sitten vasta aika. Eli ensin annetaan kaikki sille juoksulle ja kun maaliviiva on ylitetty, kannattaa vasta alkaa miettiä aikaa. Jos saan parannettua niin loistavaa, mutta jos en saa niin ei se haittaa ja jos menee huonommin täytyy analysoida mitä mahdollisella ensi kerralla tekee uusiksi.

Tällä mennään. LET'S DO THIS! Ja tsemppiä kaikille muillekin lauantaina juokseville, erityisesti kaikille muillekin ensikertalaisille.

- T

PS. Olen jo paljon ajatellut tulevaa ja tehnyt päätöksen sen suhteen vaikka ekaa puolimaratonia en ole edes juossut. Siitä sitten lisää myöhemmin!

Viimeinen kuukausi

Hurjaa kuinka nopeasti aika on mennyt. Ihan äsken oli vasta joulua ja ihan äskenhän oli talvipäivät! Koko kevät on mennyt hujauksessa. Mitä se sitten minun elämässäni oikein tarkoittaa:

- viimeisiä treenejä puolimaratonille

- muutto pois opiskelupaikkakunnalta

- pääopintojen loppuunsaattamista

- monia hyvästejä

- viimeisten muistojen keräämistä

- viimeinen opiskelijavappu! 

- viimeiset mahdollisuudet hyödyntään YTHS:n palveluja (AUTS, viisaudenhammas!)

Vielä viime viikolla ajattelin vain sitä, että enää kuukausi aikaa treenata. Tämän viikonlopun jälkeen kuitenkin tajusin, että seuraava kuukausi tulee olemaan viimeinen aika monella tavalla. Tosiaan, eihän tämä elämä ole pelkkää treenamista vaikka se muu elämä ei tässä blogissa ole näyttäynyt suuressa roolissa. Elämä on viisaudenhammaskipuja, harjoittelun onnistumisia ja epäonnistumisia, tenttiinlukua viimeisen päivän paniikissa, brita-kakkua kavereiden kanssa, vaalipaneelien katsomista ja vaalitulosten jännittämistä sekä lauantaiaamukahveja, shoppailua ja valkosuklaa-lakritsia. 

 

Nyt pitäisi sitten osata nauttia tästä viimeisestä kuukaudesta. Ei tätä aikaa enää koskaan elä uudestaan. Enää ei tule ensi kevättä Savonlinnassa ja voi kuinka karulta se kuulostaa. 

Kuukauden päästä kohti uusia haasteita!

- T

Viime aikojen fiiliksiä

Nyt on ollut luvattoman pitkä aika taas siitä kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Rästissä on myös monen viikon treenien raportointi tänne. Tällä kertaa teen sen näin:

Kun klikkaat kuvaa isommaksi, voit nähdä tarkemmin miten mulla on mennyt. Välillä yllätin itsenikin treenien määrällä (ennätys viikossa kuusi, jolloin olo sunnuntaina ei kyllä ollut maailman paras).

Pääsiäislomalla tapasin taas veljiäni, jotka treenaa kohti samaa tavoitetta kuin minä. Puhuimme lenkeistä ja lenkkien määristä. Siinä sitten tuumasin, että mähän treenaan ihan väärin (oonhan mä sen tienny kyllä tienny) ja päätin homman muuttuvan. Kerroinkin aikaisemmin kuinka minun mielestä pienellä sykkeellä lenkkeily on hirveintä maailmassa, koska vauhti on niin hidasta (johtuen tämän hetkisestä kunnosta). Noh, lomalla sitten kävin kahdella yli 10 kilsan lenkillä ja tarkoituksella menin hitaammin. Sykemittari oli jäänyt kotiin, mutta sitten mentiin sport trackerin vauhdin mukaan. Hitaammin siksi, että en joutuisi maitohapoille liian helposti. Lisäksi matalilla, peruskuntotason sykkeillä treenaaminen kehittää sitä peruskuntoa huomattavasti paremmin.

Loman jälkeen treenailin aika normaalisti. Ehkä vähän vähemmän kun lomalla tuli juostua yhteensä 29 km. Latailin vähän paukkuja ja hidastelin lenkeille. Sitten tuli eilinen ja suuri ihmetys siitä mitä on tapahtunut! Juoksu sujui todella hyvin. Tuntui suorastaan siltä kuin olisin saavuttanut sen kuuluisan flow-tilan ja taisin jäädä koukkuun. Voiko tosiaan jo noin pieni matalilla peruskunto sykkeillä lenkkeily tehdä ihmeitä? Vai sattuiko mulla olemaan vaan hyvä päivä? Sykkeet pysyivät koko lenkin aisoissa ja vauhtia oli silsti yli 8 km/h. Veikkaan, että vihdoin löysin sen sopivan juoksuasennon ja tekniikan, joka ei sitten kulutakaan yhtä paljon ylimääräistä energiaa kuin aikaisempi juokseminen. Todella toivon, että tämä flow jatkuu vielä pidempään.

Lenkin päätteeksi intouduin muuten laskemaan joulukuun alusta juostujen lenkkein kilometrimääriä. Ennen eilistä lenkkiä oltiin noin 190 kilometrissä. Seuraava lenkkini rikkoo sitten 200 kilometrin rajan. Hui! 

Tulipas sepostukset, mutta tällaista tällä kertaa. Ensi kerralla jotain muuta.

-T