maanantai 11. toukokuuta 2015

APUVA

Täällä taas!

Savolainen sisälläni huutaa tällä hetkellä juuri tuota otsikon lausetta. Tämän postauksen kirjoittaminen tarkoittaa sitä, että oikeesti kohta mennään. Päivä, jota olen odottanut ja pelännyt on LAUANTAINA. Mihin se aika katosi? Huomenna käyn viimeisen rennon lenkin ja sitten vaan venytellään ja palautellaan lihaksia, jotta lauantaina oltaisiin iskussa. Ruokavalio simppeliksi, paljon vettä eikä yhtään ylimääräistä sokeria niin kroppakin olisi parhaassa iskussa lauantaina. Ainakin näin toivon.

Huh hei! Onneksi mieltä vähän ylentää se, että kävin vappuviikonloppuna hilpasemassa 21,1 km. Pystyn siis juoksemaan koko matkan, huh. Tuolloin keskivauhti oli 7,8 km/h ja aikaa meni 2h 41 min. Eli sen verran mitä olen aikaisemmin ajatellutkin. Ensi lauantaina sitten olisi kiva oma ennätys pistää uusiksi, mutta onneksi olen tässä lukenut Usain Boltin kirjaa "Salamaa nopeampi elämäni". Sieltä voisin napata seuraavan ohjeen: ensin juoksu, sitten vasta aika. Eli ensin annetaan kaikki sille juoksulle ja kun maaliviiva on ylitetty, kannattaa vasta alkaa miettiä aikaa. Jos saan parannettua niin loistavaa, mutta jos en saa niin ei se haittaa ja jos menee huonommin täytyy analysoida mitä mahdollisella ensi kerralla tekee uusiksi.

Tällä mennään. LET'S DO THIS! Ja tsemppiä kaikille muillekin lauantaina juokseville, erityisesti kaikille muillekin ensikertalaisille.

- T

PS. Olen jo paljon ajatellut tulevaa ja tehnyt päätöksen sen suhteen vaikka ekaa puolimaratonia en ole edes juossut. Siitä sitten lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti